BoulderSaimaa
BLOGI KIIPEILYSTÄ JA IHMISISTÄ SEN YMPÄRILLÄ #SUOMENLESOINKIIPEILYBLOGI

Reitinteko – Viisi kuukautta kurssin jälkeen

Teksti & kuvat: Tuomo

”Vaikeita reittejä on liian vähän ja helppoja paljon. Kiipeily on muuttunut ihan kummalliseksi, eikä muistuta yhtään ulkokiipeilyä!”

Osallistuin tammikuussa 2017 Helsingissä järjestettyyn Kansainvälisen kiipeilyliiton (IFSC) reitintekokurssille (Foundation cource for commercial setting). Voit lukea kurssista ja sen herättämistä ajatuksista kertovan tekstin aikaisemmasta blogipostauksesta.

Viisi kuukautta kurssista – Mikä on muuttunut?

Kevättalvella 2017 kurssin jälkeen aloitettiin muutostyöt BoulderSaimaan reitintekosysteemissä. Töihin palkattiin yksi henkilö lisää tekemään reittejä ja reitinteon ohjausjärjestelmää kehitettiin reitinteon seurannan parantamiseksi. Systeemin avulla henkilökunta pystyy hallitsemaan aiempaa paremmin reittien kokonaismäärää, luonnetta ja vaikeustasoa. Tämä helpottaa merkittävästi monipuolisen reittitarjonnan ylläpitämisessä verrattuna aikaisempaan tilanteeseen, jossa reittitietoa ei kerätty ylös vaan reittejä tehtiin enemmän tai vähemmän reitintekijöiden fiiliksen mukaan.

BoulderSaimaan tarkoituksena on palvella monipuolista käyttäjäkuntaa. Kuva alakoulun liikuntatunnilta.

Tammikuun kurssilla puhuttiin paljon hallin koko asiakaskunnan huomioinnista reitinteossa. Olikin silmiä avaavaa kurssin jälkeen huomata, kuinka lähes puolet hallin reiteistä oli pinkin tai punaisen lapun reittejä tilanteessa, jossa valtaosa hallin käyttäjistä kiipeili parhaana päivänään keltaisen lapun reittejä. Aikaisemmin reittien painotus oli siis jonkin verran kovempia kiipeilijöitä suosivaa.

Tähän päätettiin tarttua klassisesti täräyttämällä jatkossa seinille tulevat reitit Tohtori Gaussin käyrälle eli reittien vaikeudet noudattelemaan normaalijakaumaa. Tämän graafisen harjoituksen seurauksena helpompien reittien määrää päätettiin hieman nostaa ja vaikeiden reittien suhteellista osuutta hieman laskea. Samalla myös reittien kokonaismäärää laskettiin seinien selkeyden parantamiseksi. Mistään radikaalista muutoksesta ei kuitenkaan puhuta reittimäärien muuttuessa alle kymmenellä reitillä.

Yhtenä ongelmana aikaisemmassa reittisysteemissä koettiin jyrkkä ero reittien vaikeudessa eri lappujen välillä. Monelle siirtyminen esimerkiksi liloista lapuista keltaisiin tuntui mahdottomalta tehtävältä. Tähän tartuttiin muuttamalla lappujen taustalla olevaa greidausta hieman. Vertailua aikaisempiin lappuihin ei tämän takia siis enää kannata harrastaa. 😉

Nyt lappujen rajapintojen vaikeudet menevät limittäin eli esimerkiksi vaikein keltainen on yhtä vaikea kuin helpoin pinkki. Näin lapun väristä toiseen kehittyminen on helpompaa, kun lappujen välillä ei ole niin suurta tasoeroa. Aikaisemmin pohtiessa reitin vaikeutta tuli reiteistä helposti tehtyä hieman liian vaikeita ”varmuuden vuoksi”, jotta reitti olisi varmasti tarpeeksi vaikea esimerkiksi pinkiksi. Nyt tätä ongelmaa ei ole kun greidien rajapinnat eivät ole niin jyrkät.

BoulderSaimaan reittijakauma ja kokonaismäärä. Tilanne elää kokoajan kun vanhoja reittejä puretaan ja uusia rakennetaan. Taulukko ei sisällä köysiseinän reittejä.

Viikon reitit?

Yhtenä reitinteon kehitysmallina syksystä 2016 otettiin käyttöön ”viikon reittien” teko. Viikon reittien keskeisimpinä tavoitteena on kerran viikossa esitellä erilaista kiipeilyä, jota ei muuten seinille voida toteuttaa. Viikon reitit ovat näiden reilun kuuden kuukauden aikana pitäneet sisällään niin dynoja, boksireittejä kuin ”poski vasten seinää” kiipeilyä. Tällaisten reittien tekeminen muiden reittien sekaan muodostaa helposti vaaratilanteita, joten niiden tekeminen seinälle yksin on usein ainut vaihtoehto.

Viikon reitit eivät sinällään liity reitintekokurssiin tai kevään reittiuudistukseen, mutta läheisestä aloitusajankohdasta johtuen ne liitetään helposti toisiinsa.

Viikon reitillä poski lähellä seinää, joten on mukava kun alla ei ole helpon reitin kahvaa väijymässä!

Miten muutokset on otettu vastaan?

Olemme saaneet reitteihin liittyen palautetta jonkinverran läpi BoulderSaimaan toimintahistorian. Reittiuudistuksen jälkeen palautteen määrä tuntui kuitenkin lisääntyneen. Sitten palauteboksiin pamahti palaute:

”Vaikeita reittejä on liian vähän ja helppoja paljon. Kiipeily on muuttunut ihan kummalliseksi eikä muistuta yhtään ulkokiipeilyä!”

Kokonaisuutena saatu palaute oli perusteellisempi ja monisyisempi, mutta siinä kävi selväksi osan kiipeilijöistä olevan tyytymättömiä uuteen tilanteeseen, jossa vaikeita reittejä on hieman vähemmän. Tämä selvästi harmitti ulkokiipeilyä varten treenaavaa porukkaa.

Palaute sai miettimään reiteistä saatua palautetta kokonaisuutena ja herätti ajatuksen tämän tekstin kirjoittamisesta. Saatu palaute ei kuitenkaan onneksi ole ollut pelkästään negatiivista.

Hallilla kuulee nykyään paljon enemmän sitä kuinka laput ovat paljon  helpompia ja/tai vaikeampia kuin aikaisemmin. Tämä on toivottu palaute, sillä kertoohan se limittyvien vaikeusasteiden toimimisesta. Helpoimman keltaisen lapun ollessa 5+ ja vaikeimman 6B:n kiipeilyä tietää jokainen ulkokiipeilyä kokeillut, että ero kiipeilyn vaikeudessa tuollaisilla reiteillä on huomattava!

Viikon reitit ovat keränneet myös kohtalaisen paljon kommentteja. Reitit ovat monen mielestä hassuja ja erilaisia, joka reitintekotiimimme mielestä on ehdottoman positiivinen asia, olihan niiden tarkoitus nimenomaan esitellä erilaista kiipeilyä. Reiteistä on tykätty ja niitä on vihattu. Hyvä!

Herkistelyä viikon reitillä.

Olemme saaneet viimekuukausina kohtalaisen paljon palautetta myös perheiltä ja vähemmän aikaa kiivenneiltä, jotka lähes poikkeuksetta kiittelevät sitä, että helppoja reittejä on mukavan paljon ja lapsille löytyy myös omia reittejä. Myös helpompien reittien monipuolisuus on lisääntynyt ja se on tullut esiin palautteissa. Tämä lämmittää reitinteosta vastaavan mieltä kummasti!

Vaikeampiin lappuihin siirtyminen on monen mielestä helpottunut. Seuraavan tason saavuttaminen on helpompaa kun mukana on aikaisempaa selkeästi helpompia reittejä. Toisaalta moni ”helpompi” tuntuu vielä yhtä vaikealta. Nyt tiedätte miksi! 😉

Miten eteenpäin?

Palautetta on siis tullut. Miten tästä eteenpäin? Suuria muutoksia ei tällä hetkellä ole näköpiirissä. Hallin monipuolista ja koko käyttäjäkuntaa palvelevaa reittikantaa kehitetään jatkuvasti koko henkilökunnan voimin samalla salakuunnellen kiipeilijöiden reaktioita.

Kaikkein vaikeimpien reittien määrää nostetaan hieman, jotta kaikkein kovimpien treenaajien treeni-into pysyy yllä ja kehitys jatkuu nopeana! Tämä toteutetaan jo lähiviikkoina pitäen samalla huolta, että BoulderSaimaa on jatkuvasti yhä parempi paikka myös aloittelijalle aloittaa kiipeilyharrastus. Tätä aloittamisen helppoutta pidetään yllä huolehtimalla siitä, että helpoimmat vihreän ja lilan lapun circuitit tarjoavat samaa laatua kuin vaikeammat reitit. 

Syksyllä järjestämme kiipeilijöille reittikyselyn, jossa on tarkoituksena selvittää mitä mieltä te olette BoulderSaimaan kiipeilystä tällä hetkellä. Siihen asti hyviä kiipeilyjä niin sisällä kuin ulkona!

Me BoulderSaimaalla haluamme panostaa hallin koko käyttäjäkuntaan tarjoamalla mahdollisimman hyvää ja monipuolista kiipeilyä kaikilla tasoilla aina ensikertalaisista kokeneisiin kehäkettuihin!