Teksti: Sanna, Ville, Timo ja Tuomo
Kuvat ja video: Tuomo
Hyvä kiipeily on kiipeilykeskuksen päätuote! Tämän vuoksi reitintekijöiden valintaan, koulutukseen ja otteisiin panostaminen on toiminnan kannalta erittäin keskeistä. Hienoimmatkaan puitteet ilman monipuolista ja alati uusiutuvaa reittivalikoimaa eivät riitä harrastajien mielenkiinnon ylläpitämiseen paljon alkua pidemmälle.
Reitintekijöiden tehtävä on luoda leikkikenttä, joka tarjoaa mahdollisimman hyvää kiipeilyä kaikille tilan käyttäjille. Meille BoulderSaimaalla hyvä kiipeily tarkoittaa ennen kaikkea seuraavia asioita:
1. Se haastaa kiipeilijää oppimaan ja oivaltamaan hauskalla tavalla
2. On monipuolista eli kehittää kiipeilijän ominaisuuksia tasaisesti
3. Hyvä kiipeily on turvallista ja mahdollisimman tasapuolista
BoulderSaimaalla on käytetty circuitteihin perustuvaa reitintekomallia jo vuosia. Siinä hallissa olevia reittejä ei ole jaettu tarkasti mihinkään tiettyyn vaikeustasoon, vaan kukin värilapulla merkitty circuit pitää sisällään hieman toisistaan poikkeavia probleemia niin vaikeustasojen kuin kiipeilytyylien suhteen. Circuittien tavoitteena on auttaa sopivien reittien löytämistä ja mahdollistaa kiipeilijöiden ominaisuuksien tasapainoinen kehittyminen, eikä se niinkään ota kantaa yksittäisten reittien millintarkkaan vaikeuteen.
Koronakeväänä 2020 BoulderSaimaalla syvennyttiin kiipeilyreittien tekemisen entistä tarkemmin paripäiväisen reitintekotyöpajan avulla. Apuun kutsuttiin Suomen arvostetuimpiin reitintekijöihin lukeutuva Sami Rompainen Kuopion Voemalta, joka kävi avaamassa näkemyksiään ja kokemuksiaan reitintekoon liittyen. Sami on kerännyt reitintekokokemusta Voeman pääreitintekijäntehtävän ohella myös lukuisissa kisatapahtumissa ja onpahan Sami kouluttautunut myös kansainvälisen kiipeilyliiton (IFSC) koulutuksissa.
BoulderSaimaalla järjestetty reitintekotyöpaja antoi henkilökunnallemme paljon uutta inspiraatiota reitintekoon. Koulutuksen tuloksista päästään varmasti nauttimaan jatkossa seinillä! Päästetään seuraavaksi BoulderSaimaan reitintekijät ääneen kertomaan kokemuksiaan järjestetystä työpajasta.
Sanna tunteiden tulkkina
Olen osallistunut Samin järjestämiin koulutuksiin jo aikaisemmin ja sen ansiosta osa asioista oli tuttuja. Silti työpaja tarjosi uusia näkemyksiä reitintekoon ja erityisesti tunteiden käyttäminen reitinteon työkaluna oli itselleni uusi oivallus. Toki tunteiden vaikutuksia omassa kiipeilyssä on miettinyt aiemminkin, mutta niiden hyödyntäminen reitinteossa oli uusi idea. Reitintekijöiden välisen kommunikoinnin ja reittikuvausten ongelmana on nimittäin toisinaan se, että ne tarkoittavat eri ihmisille yleensä hieman eri asioita.
Tällä kertaa reittejä lähdettiin tekemään pelkän reittikuvauksen (esim. tasapaino) sijaan jonkin tunteen perusteella. Tarkoituksena oli suunnitella reitti siten, että se herättäisi tietyn tunteen reittiä kiivettäessä. Harjoitus herätti ajattelemaan miltä kiipeily tuntuu itsestä ja miltä se voisi tuntua vaikkapa reittiä kiipeilevästä ensikertalaisesta. Jatkossa tuleekin varmasti enemmän mietittyä reitin herättämiä fiiliksiä reittejä tehdessä ja testatessa.
Toisen päivän teema oli keskittyä enemmän tiimityöskentelyyn ja uusien ideoiden löytämiseen rajojen koettelun kautta. Toisestakin päivästä jäi varsin hyvä fiilis. Kiipeily saa olla erilaista kuin se mihin on totuttu ja uusia asioita pitää rohkeasti kokeilla. Oli myös kiva työskennellä rauhallisella aikataululla, sillä yleensä reitinteossa on enemmän tai vähemmän kiire. Koulutustilanteessa rauhallinen aikataulu, mahdollisuus tehdä töitä pareittain ja kokeilla rohkeasti uusia juttuja varmasti parantavat oppimista.
Ville ja kohderyhmän huomiointi reitinteossa
Koen teoreettisen tiedon hyödylliseksi myös konkreettisessa tekemisessä kuten reitinteossa. Se ei välttämättä välity työskentelyyn koulutuksen aikana tai edes lähiaikoina koulutuksen jälkeen, mutta jos uudet käsitteelliset työkalut jäävät mieleen, niiden avulla voi analysoida omaa tekemistään ja kenties jossain vaiheessa niistä voi tulla reitintekoa ohjaavia periaatteita.
Tämän koulutuksen teoreettisesta puolesta mieleen jäi erityisesti athletic empathy -käsite, jolla tarkoitetaan reitintekijän kykyä huomioida kohderyhmä probleemia tehtäessä. Toisena oivalluksena oli kiinnittää huomiota kiipeiltäessä syntyviin tunteisiin. Eri muodoissaan usein toistuva kysymys työpajan aikana olikin: mitä haluamme tällä reitillä kertoa/opettaa ja millaisia tunteita sen kiipeily kiipeilijässä herättää?
Tähän asti olen asettunut toisten kiipeilijöiden asemaan erityisesti kehon mittasuhteiden, voiman tai muiden fysikaalisten seikkojen näkökulmasta sekä luokitellut reittejä niiden vaatimien kiipeilytekniikoiden kautta. On selvää, että ulottuvuuden, voiman tai tekniikan lisäksi psyykkiset tekijät määrittävät yksilön kykyä kiivetä. Olen ajatellut, että esimerkiksi kiipeilyä vähemmän harrastaneen mahdollinen uskallusvaje on haaste, johon vastataan ensisijaisesti ohjauksella, kannustuksella ja harjoittelulla. Kuitenkin tunteiden ja athletic empathy- käsitteen avulla näitä asioita voi pohtia hyvin jo reittiä tehtäessä ja näin edistää esimerkiksi vasta-alkajille tarkoitettujen reittien laatua.
Toisen päivän tehtävässä painotettiin ennalta luovuutta ja reitinteon rajojen koettelua. Päivä herätti mielenkiintoisia kysymyksiä: mitkä asiat rajoittavat reitintekoa? Mitkä ovat fyysisiä rajoituksia, mitkä taas kiipeily- ja reitintekokulttuurin luomia? Mitkä näistä ovat hyödyllisiä ja järkeviä rajoituksia, mitkä kenties eivät?
Toisen päivän parasta antia oli normaalia vapaampi suhtautumisen otteisiin niiden yhdistelyn ja muokkaamisen suhteen. Ehkäpä otteista on otettavissa irti muutakin kuin ilmeisimmät ja ennalta suunnitellut käyttötavat?!
Timo ei tyydy kompressioon!
Omasta mielestä meillä reitinteko sujuu suhteellisen hyvin, mutta aina on toki parannettavaa. Olemme mielestäni onnistuneet tarjoamaan monipuolista kiipeilyä kaikille kävijöille, mutta uskoisin, että jatkossa tarjonta tulee monipuolistumaan entisestään! Työpajan parasta antia olivatkin uudet ideat ja lisääntynyt uskallus lähteä rohkeasti kokeilemaan uusia, alkuun vähän hullultakin tuntuvia ajatuksia.
Yksittäinen mieleen jäänyt asia työpajalta oli kompressio. Kompressio, jossa kiipeilijä päässe vetämään otteista vastakkain esimerkiksi kulmassa on aika kiipeilijöille usein aika varma tapa liikkua. Vähentämällä kompressiomuuvien määrää kiipeilystä saadaan usein mielenkiintoisempaa, sillä kompressiomahdollisuuden puute vaatii kiipeilijältä voiman sijaan muita ominaisuuksia.
Koulutuksen parasta antia oli ehdottomasti ulkopuolisen näkemyksen saaminen tuttuun ympäristöön. Vaikka olen osallistunut muissa halleissa reitintekokoulutukseen, oli selkeästi hyödyllisempää tehdä treeniä omilla seinillä ja otteilla rennolla aikataululla!